Historia

FC Jukolan Pallo on vuonna 1995 perustettu vaasalainen jalkapalloseura. FC Jukolan Pallo käyttää yleisesti hivenen lyhyempää muotoa ja tämä käytössä oleva nimi on FC Jukola.

FC Jukolan alkuhetket sijoittuvat 1990-luvun puoliväliin, jolloin eräänlaisen edeltäjänsä VTP:n toiminta oli hiljalleen hiipumassa. Tarvittiin uutta potkua ja uusi sukupolvi astuikin mukaan kuvioihin. Suomi oli tuolloin astumassa uuteen maailmaan ja FC Jukola syntyi suurten muutosten ravistellessa vanhoja rakenteita. Asioita pohdittiin ja lopulta tultiin siihen päätökseen, että uusi seura on toimintakykyisempi jatkamaan jalkapallon kiehtovassa maailmassa. Päätökseen oli vahvana vaikuttimena pitkäaikainen haave omasta seurasta ja nyt aika oli kypsä sille. Kaudella 2017 FC Jukola pelaa 23. kautensa virallisessa sarjatoiminnassa ja seura on elinvoimainen sekä pirteä alasarjalainen.

Seuran nimi on joskus herättänyt ihmetystä ja seuraavassa avataan hivenen taustoja nimen valinnassa. Seuran syntyhetkellä maailma avautui nopeammin kuin koskaan. Löytyi tiettyä halua olla edes jotenkin mukana hengessä kuningaslajin universaalilla näyttämöllä. Tästä johtuen seuran nimessä on lyhenne FC, joka tulee sanoista Football Club - jalkapalloseura. Toisaalta toiminta on hyvinkin paikallista ja tätä tehdään nimenomaan paikallisille paikallisin voimin. Nimi Jukola juontaa seuran vahvalta seudulta, Asevelikylästä.

Asevelikylä on kaupunginosa Vaasan kaupungissa ja se perustettiin aikanaan rintamalta palaaville sotilaille. Asevelikylän tiet ovat suurelta osin saaneet nimensä Aleksis Kiven teoksesta Seitsemän veljestä ja kirjassa veljesten synnyinkoti on nimeltään Jukola. Seuran kesäharjoittelussa käyttämä kenttä löytyy sekin Asevelikylästä, mutta nykyään pelaajisto tulee kaikkialta Vaasasta ja lähiympäristöstä. Seura nimineen on yhdistelmä paikallisuutta ja kansainvälisyyttä kuningas jalkapallon tavoin.

FC Jukolan edustusjoukkue on pelannut historiansa aikana enimmäkseen kuudennessa divisioonassa. Vuonna 1998 piipahdettiin sarjaporrasta ylempänä, mutta tuolloin kyyti oli liian kylmää sarjavakanssin uusimiseksi. Kaudella 2012 alkoi uusi nousu ja se palkittiin kauden päätteeksi sarjanousulla vitosdivariin. Viidennessä divisioonassa ei tälläkään kertaa viihdytty yhtä kautta enempää, mutta nyt mentiinkin ylöspäin pienen kyläseuran saavutettua sarjanousijana toisen peräkkäisen sarjavoiton ja paikan nelosdivariin kaudelle 2014. Nelosdivarissa opittiin nopeasti sarjan tavoille ja heti ensimmäisellä kaudella sarjasijoituksena oli toinen. Seuraavalla kaudella meni vieläkin paremmin ja sarjavoitto varmistui jo ennen kahta viimeistä ottelukierrosta. Tämä tarkoitti, että pieni kyläseura nousi kaudeksi 2016 kolmosdivariin ja onnistui uudistamaan sarjavakanssinsa dramaattisten käänteiden jälkeen.

FC Jukola on jatkossakin ennalta-arvaamaton viihdyttäjä, jonka otteluissa voi tapahtua melkein mitä vain ja kaudella 2017 se pelaa toista kauttaan seurahistorian korkeimmalla sarjatasolla, Kolmosessa. Tervetuloa seuraamaan otteitamme ja muistakaa, että tätä herkkua ei löydy televisiosta tai nettistriimeiltä. FC Jukola on parasta paikan päällä.

free joomla templatesjoomla templates

2017  FC Jukola