18 marras 2013

Yhteenveto kaudesta 2013 eli miten tässä näin kävi?

Edelliskausi oli päättynyt 1½ kuukautta aiemmin puolivahingossa saavutettuun nousuun, kun huikeat pojat aloittivat valmistumisen uuteen kauteen marraskuussa 2012. Tiistain höntsävuorolla oli saman tien reipas meininki ja pelailu oli varsin vauhdikasta. Osallistujamäärät olivat kiitettävällä tasolla ja kentällä pyöri vanhoja, uusia ja jopa tuntemattomia kasvoja.

 

Vuodenvaihteen tienoilla harjoitusohjelmaan saatiin hivenen yllättäen myös tekonurmivuoro, kun Botniahallin lauantai-illoista löytyi huumavuoro niille, jotka eivät enää joka lauantai vedä tanssikenkiä jalkoihinsa. Tuo vuoro toteutui yhden pelaajamme muiden urheilujuttujen ansiosta ja teimme myös hivenen yhteistyötä naisten puulaakisarjaan valmistautuneen ystäväseuran kanssa. Osallistumismäärät olivat yllättävän hyviä, vaikka alkamisaika oli todella myöhäinen ja olemme perinteisesti rauhoittaneet viikonloput liikunnalta.

Vuosi oli ehtinyt vaihtua ja pelaajarunko alkoi hahmottua Vitosen vaatimalle tasolle. Tulijoiden määrä oli maltillinen ja poistujien samaten. Ensimmäinen harjoitusottelumme pelattiin jo tammikuussa ja tuossa pikkukentän maali-iloittelussa kaatui Black Islanders selvin lukemin. Tiistaivuoro pyöri täydellä teholla ja usein ne aloitettiin Mutrunaaman synkillä yksinpuheluilla, joiden tarkoituksena oli valmistaa joukkuetta aivan uusiin sekä koventuneisiin haasteisiin.

Helmikuu toi kalenteriin seuraavan harjoitusottelun ja tuolloin käytössä oli jo koko Botniahallin pallokenttä. Vastaan asettunut Luja oli rutinoitunut HuiPoa ylemmillä sarjatasoilla, mutta pyssykyläläisten karuselli pyöri alkuvihellyksestä asti aivan hirvittävän vinhasti. Tempo oli varsinkin avauspuolikkaalla valtaisa ja siinä haukkoivat henkeään nekin harvat, jotka olivat katsomossa seuraamassa sarjanousijan talvista suorituskykyä. Ottelu päättyi lopulta selvin lukemin ja ensiesiintymisensä tehnyt Rami torjui saman tien nollapelin.

Maaliskuu toi ohjelmaan jälleen jotain uutta, kun kalenteriin ilmestyivät muutamat lenkit. Nuo kipittelyt perustuivat täyteen vapaaehtoisuuteen eikä johtoryhmää nähty niissä kertaakaan. Tiistai- ja lauantaivuorojen lisäksi pelattiin kolmas harjoitusottelu pääsiäissunnuntaina SIF/2:ta vastaan. Tuohon otteluun lähdettiin todella repaleisella kokoonpanolla, sillä sääolosuhteiden vuoksi kertaalleen vaihtunut päivämäärä ei ihan kaikille sopinut. Ottelu oli hyvin kaksijakoinen ja osoitti selviä puutteita FCJ:n ryhmityksessä. Hyökkäysvoimaa oli vähintäänkin tarpeeksi, mutta kauteen ei voisi lähteä noin yläpainotteisella pelaaja-asettelulla. Puolustuksemme jäi käytännössä täysin ilman tukea ja muutenkin oikeastaan pelkästään pystypalloilla hyökkäävä vastustaja pääsi omalle mukavuusalueelleen tekemään pahojaan. Lopulta saimme kuitenkin väännettyä ottelusta voiton, mutta Mutrunaama sai paljon mietittävää sundomilaisten satutettua pelitapaamme pahasti.

Huhtikuussa joukkueen rakenne alkoi olla valmistua lopullisesti, kun mattimyöhäinen maaltamuuttaja liittyi rinkiin. Tiistaivuoro pyöri edelleen futsalin merkeissä, kun eteen tulikin jo ensimmäinen virallinen ottelu Suomen Regions’ Cupin merkeissä. Tuossa ottelussa kohtasimme Kutosesta tutun kovan kiistakumppanimme ja myöhemmin kaudella koko Kutosen voittaneen Sporting2:n, mutta tasoero oli kasvanut talven aikana viiteen maaliin sekä selkeään pelinhallintaan. Huhtikuun loppuun osui myös avausmatsimme Vitosessa ja kaupungin sekoillessa ottelu jouduttiin pelaamaan järkyttävissä olosuhteissa. Lopulta HuiPo väänsi ottelun itselleen ja sarjakausi oli saanut lentävän lähdön.

Toukokuussa olimme jo lopettaneet treenaamisen, mutta kurikkalaiset saivat kylmää kyytiä alasarjalaisille tarkoitetussa cup-kilpailussa seurahistorian suurimmilla voittolukemilla 16-0. Seuraavana oli vuorossa vierasretki Nurmoon, missä pistimme paketin kuntoon ja pidimme kärkipaikkoja hamuavan kotijoukkueen nollilla. Pelasimme ottelun käytännössä ilman hyökkääjiä, mutta iskimme kuitenkin tarvittavat maalit tuliaisten saamiseksi.

Oli tullut aika mitata tasoa oikein tosissaan ja vastaan asettui puoliammattilaisjoukkue FC Korsholm. FC Jukolan huikeat pojat taistelivat fantastisesti ilman useita runkopelaajiaan ja ottelun aikaisten kolhujen kanssa kamppaillen. Noin tunnin kohdalla olisi voitu nähdä käännekohta, mutta pillipiipari näki tilanteen eri lailla kuin kuka tahansa muu emmekä saaneet ansaitsemaamme palkintoa. On se vaan aika iso ero siinä, että itse saat varoituksen, kun vastustajan maalivahdin olisi pitänyt tulla ulosajetuksi ja päivänselvä rangaistuspotkukin jäi saamatta. Nyt kävi näin ja hurja taistelumme tuotti tappiolukemat 1-2 sekä putoamisen kilpailusta. Tässä kohtaa täytyy kuitenkin mainita, että mahdollinen eteneminen Cupissa olisi voinut sotkea sarjapelaamista pahasti, sillä varsinkin nämä tekonurmella ja isojen poikien vaihtosäännöillä pelatut koitokset söivät valtavasti suorituskykyämme. Yhtäkaikki; tappio oli valtava pettymys ja tekniikan pojat kertovat näkevänsä asiasta edelleen painajaisia.

Toukokuu jatkui siten, että alle kaksi vuorokautta hirvittävän taistelun jälkeen olimme jälleen tulessa. Oli alavutelaisten onni, että vähintään puolen tusinaa tähtipelaajamme oli cup-kamppailun jäljiltä kokoonpanon ulkopuolella ja loputkin olivat raihnaisia, mutta niin vain väänsimme selvän voiton tästä hiekkakauden päätöksestä. Kuukauden lopulla kohtasimme vanhan kilpakumppanin Suvilahdesta ja koneistolla kesti tunnin verran lämmetä. Koneen lämmettyä pelattiin puoli tuntia kuin käsipalloa sillä erotuksella, ettei hyökkäysvuoro vaihtunut lainkaan. Tykistömme jauhoi jauhamistaan ja lopulta vastustajan romahtaneesta puolustuksesta löytyi maalin mentäviä aukkoja useampaan kertaan.

Tahti vain kiihtyi kesäkuussa, jolloin pelattiin kokonaiset kuusi sarjamatsia. Alkuun ylitettiin merta kahden vierasottelun merkeissä ja Vaskiluodosta irtosi helpohko voitto, mutta Sundomissa sarjakauden ensimmäinen pistemenetys oli jo lähellä. Niin vain sieltäkin kaavittiin kolme pistettä, vaikka korttitalo oli huojunut pahasti massiivisen propellin juurella ja eräällä varttuneemmalla kotikatsojalla oli ylivoimaisia vaikeuksia hyväksyä tappiota loppuvihellyksen lähestyessä vääjäämättömästi.

Kolmas peräkkäinen vierasottelu suuntautui sitten uusvaasalaisen sisämaaseuran kotikentälle ja kyseessä oli kärkimatsi. FCJ oli todella väkevä ja iski tukun komeita maaleja, joista nuorimies Janin lennokasta polkupyöräpotkumaalia Tero muistelee vieläkin lämmöllä. Samainen lämpömuistelija puolestaan harmittelee Maxmon Maradonan eli Nikun maalitonta kautta ja eikä voi lakata ihmettelemästä asiaa.

Vähässäkyrössä koimme kauden ainoan takaiskumaalimme, mitä tulee kärkikolmikon keskinäisiin mittelöihin ja tuokin maali syntyi kerrassaan omituista tuomaritulkintaa seuranneesta rangaistuspotkusta. Tähän kohtaan sopii Peten kommentti kaudesta, joka kuului seuraavasti: ‘Sanoisin, valtavista hyökkäystehoistamme huolimatta, menestyksen salaisuuden perustuneen enemmän kuitenkin kurinalaiseen koko joukkueen puolustamiseen ja oman maalin varjeluun. Tulevaisuudessa tämän on jatkuttava, mikäli meinaamme pärjätä uusien haasteiden kohdalla.’

Kärkiottelun jälkeen pelasimme parit kotiottelut, joista irtosi selvät voitot. Noihin otteluihin vielä riitti pelaajia, mutta olimme ajautumassa kauheaan kurimukseen Suomen hiljentyessä kesänviettoon. Kaksi vierasottelua keräsi todella minimaalisen osallistujajoukon ja Laihialla olimme jo ilman vaihtopelaajia. Sieltä vielä irtosi voitto, mutta viikkoa myöhemmin Kauhavalla emme enää onnistuneet jatkamaan pisteputkeamme. Yhdellä vaihtopelaajalla ja useilla puolikuntoisilla jäimme pahasti alakynteen eikä hurja loppukiriäkään lopulta auttanut. Tuota tappiota on kommentoinut mm. Jani, joka kertoi tuon kamppailun olleen niitä harvoja, missä sai oikeasti vääntää.

Julle äityi lähes runolliseksi ja hänenkin kausikommenttinsa sivusi tuota Kauhavan retkeä: ‘Fiilikseni kaudesta on, että joukkue on uskomattomalla tavalla pelannut taitojensa ylärajoilla ja antanut sen vajaat sata prosenttia, joka vielä on mahdollista antaa. Pari notkahdusta toivat vain lisää pökköä pesään. Mieleen jää etenkin Kauhavan matsi, joka päättyi huikeaan nousuun. Tappiohan sieltä lopulta tuli, mutta oliko tuo nyt lopulta niin tärkeää. Tuolloin - tappion hetkelläkin - jalkapallo oli kivaa.’

Pete oli omassa kausikommentissaan ottanut osuvasti kantaa vierasmatsien matkustajamääriin: ‘Jatkossa sitoutumisen täytyy olla paremmalla tasolla; vieraspelit on yhtä tärkeitä kuin kotipelit. Mikäli näin ei osaa ajatella, niin ei mielestäni kannata harkita pelaamista ylemmällä sarjatasolla tai pelaamista ylipäätään.’ Ainahan poissaoloja tulee, mutta kieltämättä vierasmatseissa oli keskimäärin muutama nimi vähemmän listassa ja toimitus tietää Johtoryhmän käyneen välillä kierroksilla asian tiimoilta.

Ennen lyhyttä sarjataukoa oli vielä pelattavana yksi rästiottelu. Tuohon otteluun saimme parsittua jalkeille jonkinlaisen kokoonpanon ja palasimme voittojen tielle, vaikka vanhat herrat meitä välillä juoksuttivatkin. Näihin samoihin aikoihin pidimme kesän ainoat treenit ja kolmestatoista osallistujasta jopa noin puolet olivat edustusjoukkueen sopimuspelaajia.

Parin viikon hiljaiselon jälkeen sarja jatkui yhdellä kärkiottelulla. HuiPo laittoi tulvaluukkunsa kiinni eikä lakeuksien virtaamat kyenneet niitä murtamaan. Itse iskimme kolmesti ja sarjatilanteemme oli entistä parempi. Tätä seurasi kauden pisin vierasreissu ja sieltäkin irtosi täydet pisteet alkuvaikeuksista huolimatta. Ottelun tauolla nähtiin yksi Mutrunaaman kauden kovimmista jyrinöistä, kun avauspuoliskon toiminta ei ollut ollut täysin mieleen.

Siirryimme elokuun puolelle ja edessä oli neljä peräkkäismatsia Huutoniemen nurmella. Sundomilaiset sekä suvilahtelaiset laittoivat kyllä hanttiin, mutta kärsivät tappion HuiPon käsittelyssä. Tervalaaksolaiset kaatuivat selvemmin lukemin ja sitten edessä oli kauden viimeinen kärkimatsi. Vähäkyröläisiä vastaan noudatettiin toimivaa kaavaa eli suljimme luukut ja iskimme itse tarvittavat maalit. Sarjatilanne näytti jo niin hyvältä, että uskalsimme lainata juoksukoneemme loppukauden ajaksi kahta sarjatasoa ylemmäksi.

Tässä vaiheessa kausi olisi vielä voinut joutua vesiliirtoon ja kyllähän me hetkeksi menetimmekin ajoneuvomme hallinnan. Karperön retki tiedettiin vaikeaksi, mutta siitä tulikin täydellinen katastrofi. Hävisimme ottelun aivan pystyyn, jäimme maaleitta ja useat loukkaantumiset pudottivat suorituskykyämme valtaisasti. Johtoryhmä oli ottelun jälkeen paniikissa, mutta tilanne otettiin takaisin haltuun muutaman hengenvedon jälkeen.

FC Jukola ei niinkään ollut pakkomielteinen nousun suhteen, mutta sarjavoittoa ei päästettäisi lipeämään käsistä ilman vastarintaa. Pelaajia oli kartoitettu jo tulevaa kautta varten, mutta nyt olikin kiireellisempää tarvetta pelaajille ja siirtoikkuna oli sulkeutumassa. Alkoi puhelinoperaattoreita miellyttänyt soittorumba ja kiviä käänneltiin oikein urakalla. Lopulta HuiPon valtava vetovoima toi riveihimme kaksikin uutta peluria, jotka löytyivät sarjatasoa ylempää sekä puulaakifutiksen syövereistä.

Syyskuisena maanantai-iltana kortit sitten lyötiin pöytään Vaskiluodon merellisellä kentällä. Toinen uusista pelaajista debytoi ja Ruiskumestari oli parsittu kasaan pitkän toipilasjakson jälkeen. Tunnelma oli jännittynyt, mutta selvä pelinhallinta Ruiskumestarin neljän maalin kera varmistivat sarjavoiton.

Vuorossa oli kauden viimeinen vierasreissu ja se oli aiheuttanut huolta jo pidempään valtavan pelaajakadon vuoksi. Johtoryhmä paiski hommia uhkaillen, maanitellen ja muita kyseenalaisia keinoja käyttäen. Lopulta retkelle saatiin riittävästi lähtijöitä ja tuo joukkio kävi riehumassa FC Jukolan seurahistorian suurimman vierasvoiton verran. Kauden ottelut saatiin lopullisesti kotikentällä ja varsinkaan avauspuolikasta ei viitsisi edes muistella. Toisen puoliajan ryhtiliike pelasti hivenen ja ottelun lopussa muutaman jannu pääsi iskemään kauden avausmaalinsa. Tämä tarkoitti myös sitä, että FCJ oli lopettanut maalikuninkuusjahdin ja antoi siimaa muillekin. Tämä kostautui puoliksi, sillä takamatka otettiin kiinni samana päivänä, kun HuiPo vietti päättäjäisiään. No, jaettu maalikuninkuus on kaksinkertainen maalikuninkuus ja sen kanssa pystyy elämään, sillä nämä debyyttimaalarit toivat valtavasti iloa aivan kauden viime minuuteilla.

Kausi siis päätettiin saunomisen merkeissä ja tuolla lyötiin lopullisesti lukkoon se, että FC Jukola aikoo ottaa vastaan paikan Nelosdivarissa. Oli siitä toki puhuttu jo aiemmin, sillä ei noin tärkeää asiaa voi päättää liian liikuttuneessa mielentilassa. Nelonen tulee jälleen uusi haaste kutosen pohjamudissa pitkään pyörineelle kyläseuralle. Pelaajarunko säilynee varsin hyvin ja taustoissakin nähdään samoja naamoja. Toki pieniä muutoksia tulee kummallakin osastolla, sillä joidenkin kilometrit tulivat täyteen tai tankit tyhjenivät.

Toimitus pyysi edustusjoukkueen jäseniltä kommentteja kaudesta aivan miltä tahansa kantilta. Niitä onkin jo ripoteltu tuonne aiempaan tekstiin, mutta tässä vielä esitellään niitä lisää. FC Jukolan yhteyden Ylivieskaan edelliskaudella avannut Pekka kertoili seuraavaa: ‘ilmapiiri on ollut hyvä, uudet pelaajat otettu mainiosti vastaan ja muutenkin tapahtumat ovat olleet mukavasti huumorilla höystettyjä. Niin, eikä ylivieskalaisten panosta voi koskaan korostaa liikaa... kaksi maaltamuuttajaa ja kaksi sarjanousua.’

Tuo tuoreempi HuiPon maaltamuuttajista on Tomi ja hän kertoili seuraavaa: ‘Heti ensimmäisissä harjoituksissa huomasin, etten ollut pyrkimässä ihan ‘tavalliseen’ 5.div jengin mukaan, ja oma debyyttiottelu sen viimeistään todisti. Odotukset nousi henkilökohtaisella tasolla taivaisiin, kun heti avausmatsissa tein maalin ja seuraavahan nähtiinkin heti kohta viimeisen matsin 87. minuutilla. Hieno kausi, hienoja maaleja ja huikeita poikia! Todennäköisesti myös nelosdivari yllätetään housut kintuissa!’ Tuota viimeisen lauseen sanomaa kuuli Janinkin suusta: ‘Kuntopohjaa kasvattamalla nelonenkin on pelkkä suupala.’ Jani jatkoi myös yleisemmällä tasolla: ‘Mielestäni joukkueessa oli tosi paljon onnistujia, kun ajatellaan monien pelanneen tätä aiemmin pelkästään Kutosessa.’

Pirkanmaalta joukkueeseen löytynyt Jukka S tiivisti kauden seuraavalla tavalla: ‘Alkukaudesta näkyi selvästi joukkueessa käyneet muutoksen tuulet, kun yhteispeli haki uomiaan ja oltiin aika pitkälti muutaman pelaajan yksilötaidon varassa. Kauden mittaan peli muuttui enemmän yhteistyön futikseksi. Loppukausi olikin sitten jo melkoisen tylsä joukkueen ylivoimaisuuden vuoksi.’

Viimeisen kommenttivuoron annamme edelliskaudella loukkaantuneelle ja edelleen toipumisvaiheessa olevalle Tommille, joka on kuitenkin kunnostautunut isänsä kanssa maanmainiossa kuvausryhmässämme. Tommi lausui seuraavia varsin painaviakin asioita: ‘On ollut raskasta seurata kentän laidalta, kun ei ole itse pystynyt pelaamaan. Nuoret ja vanhemmatkin ‘paikkaajat’ veskarin tontille ovat kuitenkin hoitaneet hommat enemmän kuin hyvin (aina paikalla ollessaan). On ollut kuitenkin kiva ns. pyöriä mukana. Ja reenirinkiinkin olisi tarkoitus liittyä jossain välissä, vaikka pelini ovatkin suurella todennäköisyydellä pelatut. Parissa vuodessa on tapahtunut paljon, kun on noustu Kutosen keskikastista Vitosen ylivoimaiseksi voittajaksi ja neloseen nousijaksi. Itselleni nousu ei tällä materiaalilla ollut yllätys, vaikka en sitä nyt mitenkään varmana juttuna pitänytkään.’

Tommi jatkoi kertomustaan käänsi jo katseita tulevaan: ‘Jos runko pysyy kasassa, niin uskon vakaasti ettei nelosessakaan ole sen suurempaa hätää. Vaihtosäännön muuttuminen tuo kuitenkin paljon haastetta.’ Lopuksi Tommi vielä esitti toiveita tulevalle ja vähän kiteyttikin HuiPoa ja jukolalaisuutta: ‘Tässä edelliskauden ja tämän kauden päätteeksi paljon pitkän linjan jukolalaisia ja jopa suorastaan legendoja on siirtynyt syrjemmälle. Suurimpana haasteena näkisin sen, että pystytään ylläpitämään se tietty jukolalaisuus ja Jukolan henki, vaikka joukkueessa on useampia uusia kasvoja. Tehdään hommat tosissaan, mutta ei vakavissaan. Ja joukkuetta ei vaihdeta joka vuosi ja tällä tarkoitan siis pelaajia. Jos tullaan mukaan, niin tullaan periaatteessa jäädäkseen. Höntsäreeneihin toivoisin sekä talven että kesän osalta aktiivista osallistumista, jotta joukkue hitsautuu yhteen vieläkin paremmin ja tullaan kunnolla tutuiksi. Ei mulla ole nyt tuon enempää mielessä. HuiPo!’

Tässä oli kerrottuna lyhyesti FC Jukolan kaudesta 2013. Seuraavalla kaudella ollaankin jo sitten jo Nelosessa ja ensimmäiset yhteispalloilut ovat marraskuun alussa. Taustoissa tehdään jo töitä ensi kauden eteen ja sarjavoiton jahdissa loppuunpalanut Mutrunaama etsii uutta kipinää pelaajakoordinaattorina. Sami osallistuu samaan hommaan ja pelaajarungon ensimmäinen versio on jo hahmoteltuna. Pelaajisto lepäilee, mutta toivottavasti jossain vaiheessa joku käy vaikka lenkillä. Marraskuussa palataan.

Tähän loppuun toimitus haluaa välittää kiitoksensa kaikille kauden aikana mukana olleille. Kiitokset kuuluvat kannattajille, tukijoille, perheille, läheisille, vastustajille, tuomareille, kuvausryhmälle, pelaajille ja johtoryhmälle. Kiitos.

Tarina jatkuu… HuiPo!

Viimeksi muutettu 18 marras 2013
free joomla templatesjoomla templates
FC Jukola - KPS

 Ke 28.6. klo 19:00
Huutoniemi

 Kolmonen
Korsnäs FF - FC Jukola
2-0
 Raportti
Virkiä - FC Jukola

La 18.3. klo 12.00
Patruuna-Areena

Harjoitusottelu
2017  FC Jukola