11 helmi 2016

Isänsä pojasta huikeaksi pojaksi

Sopimusjulkaisuita jatketaan tällä kertaa poikkeuksellisesti vain yhdellä lapulla, mutta siinä onkin sitten kahden sukupolven kaiut. Pienellä kyläseurallamme alkaa olla sen verran ikää, että tällaistakin jatkuvuutta nähdään.

Miikka
Maikkinakin tunnettu veijari on Vepsun kasvatti ja peliuraa löytyy myös VIFK:sta, FC Kiistosta ja FC Korsholmasta. Keskusteluja käytiin jo viime talvena, mutta silloin aika ei vielä ollut kypsä tämän vasempana pakkina viihtyvän pelimiehen siirrolle Huikeisiin Poikiin. Jos himoittu vasemman pakin paikka on varattuna, niin Maikki suoriutuu mainiosti myös laitalinkkinä ja tekee saman oikeankin laidan tonteilla. Ulkojalkapalloilullista erikoisosaamista löytyy musiikin puolelta ja instrumenteista hallussa ovat etenkin piano ja kitara. Toisenlaisiakin instrumentteja päätyy hänen käsiinsä, sillä ruuvattavien polttomoottorilaitteiden kutsu vie välillä mennessään. Maikki on lisäksi isänsä jäljillä, sillä pappa-Reijo edusti FC Jukolaa vuosituhannen vaihteessa. Virroista tulee näin Meriruohojen jälkeen toinen klaani, joka on saanut isän ja poikapuolisen jälkeläisen/jälkeläiset FC Jukolan edustusjoukkueeseen. Mukavaa jatkuvuutta ja lisävirtaa, ettemme nasevammin sanoisi.

Hyvillä mielin liityn FC Jukolaan. Voisi kai sanoa, että jopa sopivan innostuneena. Olen seurannut joukkueen toimintaa enemmän tai vähemmän siitä asti, kun isäni pelasi siellä ja erittäin positiivinen kuva on jäänyt mieleen jo noista ajoista. Joukkueessa on monta jo entuudestaan tuttua pelimiestä, joten sopeutuminen on sujunut helposti. Kolmonen on tuttu sarja ja sitä on tullut pelattua monta vuotta, mutta tulevaa kautta odotan erityisellä innolla. Kolmonen ei ole pitkään aikaan, jos koskaan, ollut ennakkoon näin kova kuin nyt. Meillä on mielestäni kuitenkin erittäin kilpailukykyinen jengi kasassa jo nyt ja uskon hyviin suorituksiin tulevalla kaudella; niin paljon kokemusta ja taitoa joukkueesta löytyy. Tulossa on hieno kausi ja toivottavasti katsojatkin löytävät otteluihimme. Katsottavaa pitäisi olla tiedossa.

Maikki, tervetuloa seuraan!

Tämän julkistuksen myötä on nyt paljastettuna 17 pelaajaa ensi suven miehistöstä. Lisänimiä tuodaan julki, kunhan aika kypsyy seuraavan kerran.

HuiPo!

Viimeksi muutettu 11 helmi 2016
free joomla templatesjoomla templates
FC Jukola - ???

-
-

-
PeFF - FC Jukola
3-0
 Ottelupöytäkirja
Virkiä - FC Jukola

La 18.3. klo 12.00
Patruuna-Areena

Harjoitusottelu
2018  FC Jukola