26 touko 2016

Kaksijakoinen koitos

Kauden kuudes sarjamittelö oteltiin hirvittävän kostean aamuyön jälkeisenä iltana.

Vastassa oli tällä kertaa sarjan tappioitta aloittanut Sisu-Pallo. Sen verran heillä oli kuitenkin tasapelejä plakkarissaan, että illan otteluun lähdettiin tasapisteistä. Sisu-Pallon ja FC Jukolan yhteinen historia oli ennen tätä aika lailla tarkkaan kahden kaudella 2014 pelatun Nelosdivariottelun mittainen. Molemmat voittivat tuolloin kotiottelunsa ja Seinäjoen tekonurmipätsissä nähtiin vieläpä seurahistoriamme tuhannes virallinen maali. Illan koitoksesta odottelimme vähintäänkin haastavaa, sillä vastustaja ei ollut pahemmin takaiskuja päästänyt ja oli tosiaankin tappioitta edennyt.

Oma lähtötilanteemme oli monitahoinen. Sivussa oli eri syistä peräti kahdeksan pelaajaa ja vaihdossakin oli raihnaisia, mutta pöytäkirjaan saatiin silti ihan riittävästi nimiä. Tähän auttoi osaltaan se, että vielä pelipäivänä käytiin "ostoksilla" ja kiinnitettiin kaksi lisäpelaajaa edustusjoukkueen urheilupuolta hoitamaan. Poissaolijoilla ei koskaan pelata, mutta esim. kaikki minuutit tuohon mennessä pelanneen kapteeni-Juken poissaolo jätti muille täytettävää. Treenejä oli edellismatsin jäljiltä takana tasan yhdet, mutta niitä joku luonnehti kevään parhaiksi. Yhtä kaikki, lähdimme hakemaan voittoa, mikä onkin tavoitteena jok'ikisessä ottelussa.

Varsinainen kotikenttämme Huutoniemi ei ollut vielä pelikunnossa, joten pelasimme tämän ottelun evakossa Raviradan nurmella. Kenttä oli hyvässä kunnossa, mutta vuorokauden aiempina tunteina tipahtaneet useat kymmenet sademillimetrit tekivät ympäristöstä varsinaisen tekojärven. Sen verran se aiheutti takapakkia, että tällä kertaa ei ollut myyntipistettä palvelemassa, vaan seuraavaa kertaa saadaan odottaa Hutskin karkeloihin. Sää oli muuten varsin otollinen jalkapallolle, sillä kovimmat tuulet olivat tyyntyneet, aurinko yritti pilkahdella pilviverhon takaa ja lämpötila oli noin 13°C.

Todetaan heti alkuun, että toimituksen tarkkaavaisuus kärsi hyvästä varustuksesta. Kumisaapasjalkaa tarvittiin alati pallojen naarauksessa, joten ihan kaikkia tapahtumia ei ehtinyt rekisteröimään. No jotain kumminkin ja näillä on mentävä. Yleishuomioista todettakoon, että Pete tuurasi kapteenia, ympärillä oli tajuttomasti vettä ja yleisöä oli parhaimmillaan paikalla kenties 30-40 silmäparia.

Itse ottelu alkoi tarkkailevissa merkeissä eikä ensimmäiseen varttiin tapahtunut oikein mitään merkittävää. Hallinta oli kuitenkin hiljalleen lipunut vieraille ja peli meni puolustamiseksi, kun hyökkäyksissä ei ole tehoja tahi toimintaa. Hiljainen vaihe päättyi kannaltamme karmeasti, kun vihulainen puikkelehti ilman sen suurempaa häirintää keskemmälle ja syötti rangaistusalueen rajalla kolmen puolustajamme keskellä seisseelle toverilleen. Sen verran siinä annettiin tilaa, että siitä oli mahdollista pamauttaa peliväline yläkulmaan.

Takaiskut eivät loppuneet tuohon, vaan paria minuuttia myöhemmin ropisi taas omissa. Sivurajaheitto jatkettiin joko meidän tai heidän pelaajan toimesta maalinedustalle ja siellä se osui täydellisesti yksinäisen rynnistäjän juoksulinjalle. Pallo siitä maaliin ja olimme nopeasti jo kahden maalin tajaa-ajoasemassa. Eikä se tuosta parantunut, vaan pelimme sakkasi pahemman kerran ja siinä oli parit muutkin todelliset vaaranpaikat, mutta eivät vieraat sentään loputtomiin osuneet jokaisesta paikastaan.

Ensimmäisen puoliajan viimeisellä kymmenminuuttisella saimme jotain itsekin aikaan. Jake pamautti 20 metristä sen verran hankalan laukauksen, että vierasveskari sai juuri ja juuri torjuttua sen pystypuuhun, mistä se pomppasi takaisin peliin. Aapo oli ensimmäisenä paluupallossa, mutta veskari oli sen verran lähellä peittämässä, että kulmapotkua kummempaa emme siitä saaneet.

Vierailla oli vielä yksi ohituikkaus, kunnes Teemu väänsi itsensä juuri ennen taukoa laukaisupaikkaan rangaistusalueen sisällä. Laukaus otti kuitenkin vielä puolustajan jalasta hiuksenhienon kimmokkeen ja pallo meni tolppaa hipoen ohitse. Sen enempää emme saaneet aikaan ja oli aika mennä tauolle miettimään suunnitelmat uusiksi.

Mitä siinä taukopalaverissa toimituksen onkiessa palloja sitten sovittiinkin, niin se toimi. HuiPo sai heti toisen puoliajan alusta karusellinsa pyörimään ja pelin painopiste pysyi vastustajan kenttäpuoliskolla. Massiivinen paine tuotti hyviä hässäköitä ja jonkinlaisia laukaisupaikkojakin, mutta täysosumat uupuivat. Peli-ilme oli kuitenkin kokenut täysmuutoksen ja se lupasi hyvää.

Parikymmentä minuuttia oli jo toistakin puoliaikaa pelattu, kun paineemme alkoi konkretisoitua todella vaarallisina maalipaikkoina. Jykän laukaus ohitti yläkulman vain senttimetrien päästä, mutta hetkeä myöhemmin saimme kavennuksen aikaan. Jani pääsi keskittämään aivan päätyrajalta ja Mauno heittäytyi syöksypuskuun. Pusku osui ensiksi kentän pintaan ja pomppasi siitä veskarin yli rimaan vain jatkakseen kulkuaan tolppaan. Peliväline jäi noin metrin päähän viivasta ja Käriste voitti sen taistelun survomalla nahkakuulan pömpeliin.

Jatkoimme hallintaa, mutta aika alkoi käydä lopulta vähiin. Sitten kävi se kauhein mahdollinen, kun vihulainen tuplasi johtonsa jotenkin puskista tulleella maalilla. Kesken painostuksemme he saivat sivurajaheiton ehkä rangaistusalueen rajan tasalta. Nytkin lopputulos oli samanlainen kuin avauspuoliskolla ja etutolpan etupuolelta jatkettu kukkuliippi tavoitti takatolpalta oman pelaajan ja tämä puttasi pallon maaliin.

Nyt oli laitettava kaikki peliin ja sen HuiPo tekikin. Peli vain meni kovin rikkonaiseksi ja pitkät mylläkät jäivät vähiin. Oltiin jo lisäajalla, kun painepallo pakotti puolustajan tahalliseen käsivirheeseen ja saimme rangaistuspotkun. Ainoana pukukopin rankkukyselyssä kätensä nostanut Jarno otti laukaisuvastuun ja hän sitten upottikin yksitoistametrisen keskelle maalia. Oli muuten kauden ensimmäinen onnistunut rangaistuspotkumme, vaikka niitä on ollut kaksikin aiemmin. Peliaikaa oli jäljellä todella vähän, mutta vielä oli yhteen rynnistykseen aikaa. Saimme siis lopussa kulman, mutta emme enää tasoitusta. Ottelu päättyi ja olimme kokeneet harmittavan kotitappion.

FC Jukola - Sisu-Pallo 2-3 (0-2)
0-1 18' puolustuksen keskeltä pallo ykkösellä yläkulmaan
0-2 20' kaikki askelmerkit olivat kohdillaan tässä liippi-jatkoviritelmässä
1-2 68' Käriste survoi irtopallon uumeniin. Jani oli keskittänyt ja Mauno syöksypuskenut.
1-3 78' jälleen rankaistaan sivuheiton jälkeen
2-3 90+3' Jarno rangaistuspotkusta

Ottelupöytäkirja

Tämä oli kaikessa kaksijakoisuudessaan tasainen ottelu. Vieraat hallitsivat selvähkösti ensimmäistä puoliaikaa ja HuiPo toista. Maaleissa jäimme yhden taakse, joten pisteitä ei herunut. Jos nyt lähtisi positiivisten asioiden kautta ja toteaisi tasonnoston olleen melkoinen toiselle puoliajalle. Pallotytöt tekivät timanttista työtä ja Aapo hyvän debyytin.

Esa: Ensimmäisen puoliajan muutama lipsahdus maksoi ainakin tasurin, jonka olisimme toisen jakson perusteella ansainneet. Reagoin ehkä liian myöhään, tein muutokset toiselle jaksolle ja saimme pelin haltuun. Toisella puoliajalla vastustaja teki maalin liki ainoasta paikastaan. Olisiko sitten hyökkäyshurmio herpaannuttanut hetkeksi puolustuksen. Tätä on jalkapallo; aina ei onnistuta. Kaikesta huolimatta olen tyytyväinen poikien asenteeseen. Elämä jatkuu.

Jarno: Rangaistuspotkussa käytin vanhaa kunnon vasen-oikea-keskelle hämäystä. Tarkoituksena näyttää kopparille ensin riittävän tökeröllä tavalla ampuvansa toiseen kulmaan, sitten toiseen ja lopulta ampua pyörylä keskelle. Lantiolla on tässä kaikessa keskeinen osa ja onneksi öljysin sen ennen matsia.

Jykä: Emme olleet ihan terävimmillämme ja valuimme turhaan pienellä kentällä. Oli siinä silti paljon positiivista ja mm. todella paljon laadukkaita keskityksiä. Teemu sekä Käriste olivat vaarallisia ja Aapolta nähtiin hyvä debyytti. Jani puolestaan pisti pakkinsa anelemaan vaihtoa.

Teemu: Jos pientä oravaa voi ketuttaa, niin samaistun siihen.

Arto: Tällaisten tiukkojen ja voitettavissa olevin pelien niukat tappiot sapettavat. Omassa päässä olisi pitänyt olla huolellisempi niissä harvoissa paikoissa. Positiivista oli ehdottomasti se, että saimme vielä kolmannen takaiskun jälkeen uuden kirin ja mahdollisuuden jopa tasapeliin. Toinen puoliaika oli yksi kauden parhaista.

Nyt kävi näin ja tästä jatketaan. Parsitaan porukkaa kasaan, treenataan kerran ja valmistaudutaan seuraavaan matsiin. Se onkin sitten kauden ensimmäinen paikallisottelu ja vastassa on silloin VPS-j.

Tappio kismittää ja niin sen pitääkin. Ei kuitenkaan masennuta, vaan katsotaan tulevaan. HuiPo!

Viimeksi muutettu 27 touko 2016
free joomla templatesjoomla templates
FC Jukola - ???

-
-

-
PeFF - FC Jukola
3-0
 Ottelupöytäkirja
Virkiä - FC Jukola

La 18.3. klo 12.00
Patruuna-Areena

Harjoitusottelu
2018  FC Jukola