12 heinä 2016

Tapahtumarikkaalla tasapelillä tauolle

Syyskierros pelailtiin käyntiin vierasretkellä Vöyrin Maksamaalle ja kyseinen ottelu oli samalla viimeinen ennen lyhyttä kesätaukoa.

Kohteenamme oli tällä kertaa Maksamaan Strandvallen ja vastustajanamme Norrvalla FF. Vastustaja oli tuttu kauden avausottelusta ja Strandvallenillakin olimme vieralleet ainakin kerran aiemmin; elokuussa 2011. Tuolloin vastassa oli NFF:n kakkosporukka ja nyt siis edustusjoukkue. Edustusjoukkueen kausi alkoi kovin nihkeästi, mutta sittemmin oli ollut havaittavissa piristymistä johtuen osittain uusista tekijämiehistä. Kauden avauskohtaamisen Isolahdessa olimme voittaneet, mutta tästä mittelöstä odotimme etukäteen vain ja ainoastaan tiukkaa vääntöä tärkeistä sarjapisteistä.

Oma tilanteemme oli kaksijakoinen. Tärkeitä pelaajia oli sivussa, mutta lukumäärällisesti matkaan oli lähtemässä vähintäänkin riittävästi Huikeita Poikia. Sundomista torstaina haetun vierasvoiton jälkeen oli puhalleltu, pyöritty Wasa Footballcupissa ja paketoitu EM-kisat. Tavoite oli selvä; hakea vieraspisteet ja lähteä voitolla tauolle. Helppoa se ei olisi, mutta ei tavoitteiden aina pidäkään olla.

Perillä meitä odotteli loistokuntoinen nurmikenttä ja pilvipoutainen futissää. Pieni tuuli ei ollut estänyt noin kolmeakymmentä katsojaa kömpimästä paikalle ja myyntipistekin oli palvelemassa. Ottelussa oli myös pallopojat ja heitä oli ohjaamassa mm. Niku; tuo HuiPossakin pelannut veijari. FC Jukola esiintyi tässä ottelussa mustissa kakkospaidoissaan, sillä kotijoukkue verhoutui siniseen.

Aivan ottelun alkuminuuteilla olimme vaarallisia ja saimme pari puolittaista maalipaikkaakin, mutta niiden kuivuttua kasaan kotijoukkue sai otteen itselleen. Eivät hekään nyt siinä mitään mahdottomia saaneet aikaan, mutta jokusen puolittaisen maalipaikan kuitenkin. Niistä selvittiin ja sitten iskimme äkillisesti kuin nuoruuden suosikkisarjakuvan, Korkeäjännityksen, miljoona volttia. Jykä lähetti tarkasti mitoitetun pystypallon Pepelle ja tämä oli onnistuneesti vääntämässä itsensä vapauteen. Puolustajalla ei ollut muuta keinoa kuin kaataa vipeltäjä rangaistusalueella ja tuomiona oli rangaistuspotku. Itse yksitoistametrisessä oli sitten tasan yksi hyvä asia ja se oli se, että laukaus meni kohti maalia. Noin muuten Jarnon nuhainen yritys jatkoi niin kovin surullista ketjuamme rangaistuspotkuissa. Tämän kauden saldo on nyt 1/4 ja viime kausi mukaan ynnättynä 3/11. Aina ei tietenkään voi onnistua, mutta kyllähän tuo saldo on surkuhupaisa. Ja kyllä, laukojia on vaihdeltu.

Rangaistuspotku meni siis kuitenkin kohti maalia ja siitä aiheutui paluupallo. Jykä ehti siihen ensimmäisenä, mutta veskari oli riittävän lähellä peittääkseen. Valitettavasti vain joku tai jokin osui rytäkässä kotikopparia päähän ja kasvoihin tuli vertavuotava haava. Peli oli poikki viitisen minuuttia ja sen jälkeen kotijoukkue oli pakotettu molarivaihtoon. Tilanteesta tuli myös varoitus, mitä voinee pitää hivenen outona, sillä Jykä oli ensimmäisenä pallossa eikä tullut mitenkään holtittomasti tilanteeseen. Vaihdon pakottanut osuma oli täysi vahinko/sattuma eikä siihen voinut osoittaa syyllistä ja tuollaisia nyt vain tulee joskus.

Tuon jälkeen tahtipuikko vältteli molempia osapuolia, sillä siksi sekavaa touhua kentällä nähtiin. Jonkun ajan kuluttua nähtiin jo ottelun toinen valitettava pääosuma, kun pitkähkö maaliedushässäkkämme päättyi Jaken karmeaan volleypommiin. Harmiksemme se tyrmäsi oman pelaajamme Maikin ja peli oli jälleen poikki parisen minuuttia. Maikin tilannetta tutkailtiin jokunen minuutti kentän laidalla ja hän palasi kentälle avauspuoliskon viimeisiksi minuuteiksi.

Avauspuoliskon loppuvaiheilla saimme jonkun puolittaisen paikan aikaan, mutta eipä se avausmaali nyt niistä ollut syntymässä. Vastustaja sen sijaan iski avausmaalin, kun kuljetus päättyi noin 20 metristä lähteneeseen laukaukseen ja se päätyi maalimme alakulmaan. Avauspuoliskosta voisi sanoa kokonaisuutena, että eipä se hääviä peliä meiltä ollut ja liike sekä syöttöjen taso olivat kaukana riittävästä.

Tauolla tehtiin pari vaihtoa, kun vaihtopelaajia oli kerrankin kunnolla käytettävissä. Myös aurinko näyttäytyi ja sekös lämmitti mieliä. Sen verran murhetta auringosta oli, että se paistoi suoraan alakertamme silmiin, mutta ei siellä nyt kauhean montaa palloa menetetty sen takia.

Toisen puoliajan alkuhetket olivat varsin tasapaksua menoa eikä kumpikaan osapuoli saanut mitään vaarallista aikaan. Noin tunnin kohdalla toimituksen mieliin hiipi ajatus, että tämähän on kääntymässä meille, kun nahkakuula viipyili pitkiä aikoja vastustajan kenttäpuoliskolla ja maalinkin edustalle päästiin aina vain vaarallisemmin. Kotijoukkueella oli puolestaan joitain potentiaalisia vastahyökkäysaihioita, mutta ne vesittyivät jo kauan ennen kuin niistä ehti konkretisoitua mitään vaarallista.

Toinen puoliaika saavutti puolivälinsä ja tapahtumien jatkuva vyöry vain kiihtyi. Teemu oli jo karkaamassa, mutta millimetrin virhemarginaali oli liikaa. Kotipuolustaja oli heti perään puskea pallon omaan maaliin ja seuraavalla minuutilla puolestaan ihmettelimme, miksemme saaneet päivänselvästä palautuksesta epäsuoraa vapaapotkua.

Kotijoukkue kävi uhittelemassa ja laukomassa pallon kaukaa syliin. Seuraavassa hetkessä Pepe laukoi ohi, mutta oli seuraavassa tilanteessa hereillä, kun kotimolari syötti pelivälineen suoraan hänen jalkaansa. Pepe ajoi kohti päätyä rangaistusalueen sivurajaa pitkin ja katseli syöttöpaikkaa keskemmälle. Teemu hakikin paikan ja pääsi puttaamaan pyörylän tyhjään pömpeliin. Tunteet kuohahtivat, kun maali liputettiin paitsioksi ja tuli siten hylätyksi. Ainakin toimituksen tarkkailupisteeseen tuomio näytti väärältä, kun pelaajien sijoittumista arvioi suhteessa päätyviivaan ja siihen, että maalintekijän täytyi vielä syötön lähdettyä rynniä eteenpäin päästäkseen puttaamaan. No liputettu, mikä liputettu eikä sille enää mitään voi. Eräs satunnaiskatsoja yritti pitää tuomiota oikeana, mutta emme nyt valitettavasti voi olla hänen kanssaan samaa mieltä.

Heti perään Teemu sai uuden maalipaikan, mutta kuusimetrinen kääntölaukaus jäi torjuntaan. Vaihtorulettimme jauhoi tuoretta miestä kentälle ja avustava koki tarpeelliseksi vetää oman lokakampanjansa kentälle tulluttua pelaajaa kohtaan. Toimitus seurasi episodia suu auki, mutta onneksi kärpäset eivät sinne lennelleet.

Takaa-ajo oli nyt kunnolla käynnissä ja maalinedusmylläkät seurasivat toisiaan. Yksi sellainen päättyi kannaltamme ikävällä tavalla, kun kulmapotku pelattiinkin jostain syystä lyhyenä ja riskit muuttuivat todeksi pallonmenetyksessä rangaistusalueen kulmalla. Ryhmityksemme oli sellaiseen täysin valmistautumaton ja massiivinen vastahyökkäys horjutti vajaamiehistä alakertaamme. Lopulta oikeinajoitettu pystysyöttö päästi vihulaisen hyviin asemiin, mutta Juke teki vielä kaikkensa ja liukui perään. Tuon seurauksena pallo vietiin pilkullemme ja siitä se lauottiin tolpan viereen ilman sen kummempia krumeluureja. Olimme kaksi maalia perässä ja aikaa oli jäljellä kymmenisen minuuttia.

Heti seuraavalla minuutilla harhasyöttömme avasi vastustajalle vaarallisen maalipaikan, mutta Pete esti ottelua naulautumasta. Suoritimme viimeisetkin vaihtomme ja toivoimme käännettä. Sellainen saatiinkin, mutta tuolloin oltiin jo varsinaisen peliajan kolmanneksi viimeisellä minuutilla. Pitkä hyökkäyskolmannespaineemme päättyi Teemun pudottamaan palloon ja Käristeen tuikkaamaan kavennusosumaan.

Huikeat Pojat jatkoivat painostustaan ja palkinto oli tuleva varsinaisen peliajan viimeisellä minuutilla. Mauno syötti vasemmalla diagonaalisyötön Artolle ja hän lähti etenemään kohti maalia. Päätyrajakin siinä lähestyi, joten Arto lähti potkaisemaan palloa rangaistusalueen sivurajalta ja noin viisi metriä päätyrajasta. Kyllähän se alkuun näytti yritykseltä keskittää, mutta Arto onnistui hämäämään kaikkia ja sijoitti hitaasti leijailleen kaaripallonsa ulkokierteellä pienestä kulmasta aivan maalin takakulmaan.

Lisäajallakin riitti tapahtumia, kun mm. katselimme neljännen kerran keltaista ja vastustajalla oli pari vaaratonta kaukovaparia. Me puolestaan saimme tilaisuuden täydentää nousumme, mutta R-miehen laukaus jäi parhaassa sektorissa noin 8 metristä hiljaiseksi eikä voittomaalia syntynyt. Ottelun neljännellä lisäminuutilla nähtiin vielä yksi silmiimme oudohko episodi, kun Pepelle nousi suora punainen. Tilanne näytti alkuun voitetulta kaksinkamppailulta, jossa saattoi olla pieni rike. Siksi epäusko olikin melkoinen, kun takataskusta nousi punakortti ulosajoa ja kahden ottelun pelikieltoa osoittamaan. Tuosta tilanteesta seurasi vielä keskikaistan kaukovapari, mutta se potkittiin suoraan päädystä yli. Viiden lisäminuutin jälkeen tapahtumarikas ottelu sai päätöksensä.

Norrvalla FF - FC Jukola 2-2 (1-0)
1-0 38' laukaus suoraan kuljetuksessa, matkaa noin 20 metriä
2-0 81' rangaistuspotkusta
2-1 88' Käriste tuikkasi 10 metristä, Teemu pudotti
2-2 90' Arton nerokas leijaliidokki päätyi takakulmaan, Mauno alusti

Otteluraportti

Olihan ottelu. Tapahtumia riitti kuin hyttysiä Kainuussa eikä käänteistäkään ollut puutetta. Positiiviselle puolelle menee ehdottomasti lopun valtaisa nousu ja vielä senkin jälkeen saatiin paikka napata paikka pinnat. Negatiivista oli ainakin se, että koneilla kesti aivan liian kauan käynnistyä. Ongelmakohtia on vaikea yksilöidä tarkemmin, sillä vähän kaikesta puuttui jotakin. Tuomariston kanssa emme saavuttaneet samaa aaltopituutta millään ja se näkyi. Olikohan toinen avustavista pikahälytetty paikalle lähiseudulta, sillä ainakin hän oli kovasti erinäköinen kuin odottamamme saman niminen tuomari... Tämä olettamamme pikahälytys ei kuitenkaan estänyt vetämästä omaa showtaan niin monin eri tavoin.

Piiskuri-Esa: Nyt pitäisi kyllä sanoa pari valittua sanaa avustavista tuomareista, koska he yrittivät suoraan sanoen järjestää kotivoiton. En ole pahemmin arvostellut tuomareita, mutta nyt täytyi avautua. Anteeksi. Itse pelistä olen tyytyväinen siihen, että saimme käännettyä sen tasoihin pelijärjestelmää muuttamalla. Pojat tekivät kovan työn. Pepen heppoinen punainen harmittaa, mutta sillekään ei nyt voi mitään. Onneksi saadaan Aapo pelikiellosta mukaan. Nyt huilataan, ladataan pari viikkoa akkuja ja sitten taas isketään.

Kapteeni-Juke: Elintärkeä piste eilen ja todella maukas nousu tasoihin kahden maalin takaa. Arto saisi alkaa tekemään maaleja myös muita seuroja vastaan. Peli oli kyllä sekava, paljon sattui ja tapahtui, mutta tätä nämä pelit aina välillä ovat. Nyt on hyvä vetää happea kaksi viikkoa ja sitten jatketaan taas pisteiden saalistamista. Erikoismaininta EM-kisatasoisesta rankusta; sik-sakmainen mutkavauhti ei näköjään tehoa Pohjanmaan kolmosessa.

Nyt on tosiaan lyhyen sarjatauon aika ja pelimme jatkuvat kahden viikon kuluttua. Mitä tähän otteluun vielä tulee, niin kyseessä oli kauden ensimmäinen tasapelimme ja siten myös seurahistorian ensimmäinen tasapeli Kolmosessa. Korttitilanteesta voisi mainita sen verran, että yhden vapautuessa pelikiellostaan, niin toisella se vasta alkaa. Lisäksi neljä pelaajaamme on yhden varoituksen päässä pelikiellosta, joten jossain vaiheessa nekin saattavat näytellä merkittävää roolia.

Nyt on pienen tauon aika, mutta varsin pianhan me palaamme. HuiPo!

Viimeksi muutettu 12 heinä 2016
free joomla templatesjoomla templates
FC Jukola - ???

-
-

-
PeFF - FC Jukola
3-0
 Ottelupöytäkirja
Virkiä - FC Jukola

La 18.3. klo 12.00
Patruuna-Areena

Harjoitusottelu
2018  FC Jukola