14 kesä 2017

Avauspuoliskon huumaavat hyökkäystehot kotivoiton takeena

Oli aika korkata kausi varsinaisen kotikentänkin osalta ja käydä tutkailemassa, että millaisen sametin viivästyneet toimitukset olisivat Huutoniemen kyläkentälle aikaansaaneet.

No eihän se kenttä missään ihanteellisessa iskussa ollutkaan, vaan vahvasti kevätterässä. Sää sen sijaan oli todella upea, kun aurinkoisessa arki-illassa oli parisenkymmentä lämpöastetta eikä tuulta nimeksikään. Yleisöä arki-illan ilmaisnäytös houkutteli paikalle kenties kuutisenkymmentä. Pelaajatilanteemme oli varsin hyvä, vaikka muutamia runkopelaajia olikin kokonaan sivussa.

Vastassa oli tällä kertaa Sporting Kristina, joka oli tätä ennen kerännyt keskikastiin oikeuttavan pistepotin. Tuloksissa oli ollut ailahtelevuutta, kuten alasarjoihin kuuluukin. Sen verran tiesimme, että kaikkemme olisi laitettava peliin, jos jotain ottelusta haluaisimme.

Itse ottelu oli kulultaan varsin mielenkiintoinen. Vieraat pitivät valtaosin palloa, mutta eivät saaneet vaarallista aikaan, kun taas HuiPo oli hyökätessään alati vaarallinen. Tehojakin löytyi, kun avausmaalimme näki päivänvalon jo toisella peliminuutilla. Ensimmäinen puoliaika noudatteli jatkossakin samaa linjaa ja HuiPo kävi tasaisin väliajoin puhkomassa vieraiden alakertaa osuenkin useamman kerran. Lopulta niitä täysosumia syntyi ennen taukoa peräti neljä, vaikka jokunen tuhannen taalan paikka jäi hyödyntämättäkin. Maalit syntyivät pääasiassa siten, että 3-4 pelaajaamme rynnisti pallonriiston jälkeen vauhdilla pakokauhuista vieraspuolustusta vastaan, repi sen riekaleiksi ja pelivälinettä päästiin puttailemaan tyhjiin. Upeita maaleja, jotka kelpaisivat koosteisiin, mikäli niistä olisi tallenteet.

Toinen puoliaika oli laajalta katsannoltaan avauspuoliskon kaltainen, mutta eri vivahtein. Nyt vieraat saivat pallonhallinnallaan jo jotain aikaankin ja HuiPon hyökkäyksistä oli paras terä kadonnut. Oli siinä toki mm. kolme läpiajoa ottelun lopulliseen tappamiseen, mutta terävyys oli jäänyt tauolle. Vieraat sen sijaan saivat ensimmäisen kavennuksensa sangen nopeasti aikaan ja hetken näytti pahalta. HuiPo kuitenkin onnistui jäädyttämään peliä ja muutoinkin suojeli rangaistusaluettaan sellaisella kiivaudella, ettei sinne ollut helppo päästä. Toinen kavennusosuma syntyi vasta viimeisellä kympillä ja se nostatti hivenen pulsseja, mutta loppuhetket kuitenkin selvitettiin sangen helposti.

FC Jukola - Sporting Kristina 4-2 (4-0)
1-0 02' pelaajavalmentaja-Pete
2-0 17' Teemu
3-0 23' Kotti
4-0 35' Kotti
4-1 53' ensimmäinen kavennus
4-2 82' toinen kavennus

Ottelupöytäkirja

Tämä oli HuiPon alhaisesta pallonhallinnasta huolimatta ansaittu voitto. Varsinkin ensimmäisellä puoliajalla pelisuunnitelmaa noudatettiin todella huikealla tasolla ja laadukkaat maalipaikat menivät nimiimme kutakuinkin 10-1. Toisella puoliajalla vieraat saivat aikaan enemmän painetta ja parit kavennukset, mutta olihan siinä edelleen paikkoja meilläkin. Voiton takeina oli lopulta kaksi peruskiveä; avauspuoliskon räjähtävä hyökkäyspelaaminen ja koko ottelun jatkunut raivoisa boksipuolustaminen.

Päävalmentaja-Petri: Paukutettiin taululle taukoon mennessä 4-0 ja sitten passivoiduimme liiaksi. Toisella puoliajalla ei enää päästy kiinni omaan pallolliseen peliin. Hyvä taistelu, loistava avauspuolisko ja maukkaat kolme pistettä.

Kapteeni-Rami: Tiesimme, että tähänkin otteluun pitää lähteä nöyränä. Oltiin alusta asti hereillä ja kaikki antoivat heti maksiminsa. Saatiin avauspuoliajalla rakenneltua hienoja hyökkäyskuvioita, mitkä johtivat neljään maaliin. Jälkimmäinen puoliaika taisteltiin kelloa vastaan ja oltiin liikaa puolustuskannalla, mistä vastustaja rokottikin. Ei kuitenkaan luovutettu ja otettiin upea voitto. Erityiskehut Ekströmin Jonille, joka pelaa elämänsä kautta. Juna kulkee ja huikeat pojat kiittää.

Ottelun jälkeen nähtiin valitettava episodi. Alkujaan sangen harmittomia huudellut aurinkokatsoja sai ottelun jälkeen päähänsä lähteä uhittelemaan itselleen tuntemattomille kotipelaajille. Pelaajamme olivat välittömästi loppuvihellyksen jälkeisessä tapahtumaketjussa aluksi pöllämystyneitä, kun täysin tuntematon kaveri käyttäytyi äärimmäisen aggressiivisesti heitä kohtaan. Ja tehdään nyt tässä kohtaa selväksi, että kyseessä oli paikallinen henkilö, joka oli tullut hyvää hyvyyttämme järjestämäämme ilmaistapahtumaan. Episodi kesti lopulta varmaan ainakin kaksikymmentä minuuttia, kun nyrkkejäänkin heilutellut uhittelija ei millään tahtonut lopettaa lukuisista siltaanpäätymisistään huolimatta. Näytelmään loppuvaiheessa liittyneet poliisitkin olivat viimein paikalla ja Teininkadun kerrostalojen välissä todistettiin keskiviikkoillan takaa-ajoa. Toimituksen käsityksen mukaan uhittelija saatiin muutaman minuutin ajojahdin jälkeen kiinni ja pääsi oletettavasti rauhoittumaan poliisien halpamajoitukseen. Sen verran toimituksen sivujaostolla oli käsitystä jupakan alkujuonteista, että nyt nähtiin likimain kaikkien aikojen massiivisin eskaloituminen. Hölmöä huutelua, kaverin harmiton huudatus, täysin käsittämätön kilahdus ja sitten olikin myllyt pystyssä tuntemattomien kesken. FC Jukolan on pienenä kyläseurana vaikea estää tällaista tapahtumasta, mutta mielestämme selvisimme täysin poikkeuksellisesta tilanteesta varsin hyvin. Pelaajistomme raskassarjalaiset pitivät hyökkäyksessä malttinsa mahdollisimman pitkään ja hoitivat muutenkin tilanteen hyvin. Yhteinen ja syvä toiveemme on, ettei mitään tällaista enää tapahtuisi.

Kausi on alkanut sangen mainiosti ja pieni kyläseuramme majailee sarjataulukossa neljäntenä. Minkäänlaiseen leijuntaan ei kuitenkaan ole varaa, sillä sitten noutaja noutaa. Seuraavassa ottelussakin riittää haastetta kerrakseen, kun matkaamme sarjan vahvasti aloittaneen Korsnäs FF:n vieraaksi. Edeltävinä vuosina on nähty useampikin armoton kamppailu joukkueiden välillä ja kenties sellainen on nytkin tiedossa.

Avauspuolisko kiitettävä, toinen puolisko jotain tyydyttävän ja välttävän välistä ja täysin ala-arvoiset ottelun jälkeiset hetket. Karavaani kuitenkin jatkaa ja eiköhän Hutskin nurmikin tuosta parane. Aurinko paistoi ja HuiPo voitti - muistetaan ne tästä matsista. HuiPo!

free joomla templatesjoomla templates
Virkiä - FC Jukola

 Ke 23.8. klo 19:00
Keskuskenttä

 Kolmonen
FC Jukola - Esse IK
2-3
 Ottelupöytäkirja
Virkiä - FC Jukola

La 18.3. klo 12.00
Patruuna-Areena

Harjoitusottelu
2017  FC Jukola