06 heinä 2017

Kolmosen väliaikatilanne ja loppukauden arvelut

Vaasan ja Keski-Pohjanmaan piirien yhteinen Kolmonen alkaa olla puolivälissä ja onkin aika tutkailla sarjan avauspuoliskoa sekä mahdollisia sijoituskuvioita kauden päätteeksi.

Tänään pelataan vielä kevätkierroksen kaksi viimeistä ottelua. Niiden lisäksi aiemmin kaudella on tullut kolme ottelusiirtoa ja nuo rästit hoidetaan myöhemmin. Kaikilla joukkueilla on kuitenkin tämän illan jälkeen vähintään 10 matsia pelattuna, kun 11 olisi maksimi. Päivittyvää sarjataulukkoa voi tutkailla klikkaamalla tästä.

Alla onkin sitten asiantuntijamme arviot kustakin joukkueesta ja siitä, mihin kohtaan sarjataulukkoa heidän tiensä on mahdollisesti viemässä.
Kärkikolmikko käy omaa armotonta taistelua sarjavoitosta ja noususta teksti-TV:hen. Tilanne on tällä hetkellä todella tasainen ja ennusteessa on paljonkin epävarmuutta. Menetyksen avaimina ovat mm. kantin kestäminen ja siten pinnojen jatkuva napsiminen pienemmiltä. Keskinäisten koitosten merkitystäkään ei voi liikaa korostaa.

SJK/Akatemia: On edelleen se todennäköisin sarjavoittaja. Ei olisi mikään ihme, jos saisi emoseuraltaan täsmäapuja jo nyt kovaan miehistöönsä. Tästä saatiin mahdollisia viitteitä, kun rajattomia resursseja käytettiin Kolmoseen rekisteröitävään ostopelaajaan Etelä-Amerikasta. Seuran pitkän tähtäimen intressi lienee saada oma reservijoukkue liiton sarjoihin.

Korsnäs FF: Joukkue tiedettiin kovaksi, mutta on silti yllättänyt kaikki ja taistelee tosissaan sarjanoususta. Jos jostain löytyy taloudellisia muskeleita 15 maalin hyökkääjän hankintaan, niin asemat vain vahvistuisivat. On joskus aiemmilla hyytynyt pahasti syyskierroksella, mutta tällä kaudella moni muukin asia on ollut toisin kuin ennen. Pysyy nousutaistossa, mutta jäänee kalkkiviivoilla kakkoseksi.

FC Kiisto: Kolmosen vaasalaisjättiläisen taitaa olla tyytyminen kolmossijaan, joka sekin on roima petraus viime kauteen. Joukkueeseen on pyritty löytämään riittävän laadukkaita ja sitoutuneita pelaajia, jotta paluu Kakkoseen olisi mahdollinen, mutta ehkä se saa odottaa vielä ainakin yhden kauden.

Keskikastia ei tällä kaudella oikein ole. Siis joukkueita sellaisissa asemissa, joiden voisi suurella todennäköisyydellä kuvitella jäävän selvästi nousukamppailusta, mutta putoamisuhkakaan ei ovella kolkuttelisi. Saatiin tähän osioon nyt kuitenkin kaksi ryhmää.

FC Jukola: Tällä hetkellä neljäntenä majaileva lilliputti on varmasti yllättänyt niin laji"asiantuntijat" kuin vedonlyöjätkin. Työteliäs joukkue on parhaimmillaan silloin, kun ennakkoon vahvemmaksi arvioitu vastustaja lähtee otteluun muutama kauluspaidan nappi auki. Syyskierroksella yllätyskortti ei olekaan enää yllättävä eikä enää löydä vastustajiaan ns. housut nilkoissa. Kevätkierroksen pistepotti antaa suhteellisen turvalliset lähtökohdat syksyyn, mutta yhtään ei saisi silti löysätä.

SIF: Materiaali antaisi viitteitä paremmastakin kuin nyt on nähty. Välillä ailahtelevia tuloksia varsinkin ennalta heikompia vastaan ja on todellinen vedonvälittäjien painajainen. Härnääkö loppukaudesta isompiaan? Kaikki eväät voittaa kenet tahansa, mutta sitten on toinen puoli.

Putoamistaistelusta voi odottaa eeppistä eloonjäämiskamppailua. Pohjaseitsikko on kirjoitushetkellä ainoastaan neljän pisteen sisällä toisistaan ja kahta putoajaa ratkotaan varmaankin aivan kalkkiviivoille asti. On mahdollista ja jopa todennäköistä, että joku joukkue tästä ryhmästä nousee nopeastikin kuiville, mutta tämän hetkinen pistekertymä pakottaa sijoittamaan heidät tänne. Tilanne on niin tiukka, että putoajia voi vain arvailla. Pienet asiat ratkaisevat pitkän juoksun.

VPS-j: Kiusallisen alkukauden jälkeen pistepottiin on tullut makeaa viime otteluissa. Säilyttääkö nykyisen pisteforminsa, parantaako vai jopa huonontaa? Kaikki auki

Virkiä: Ei varmaankaan se kaikkein todennäköisin putoaja, mutta alle pinnan ottelukeskiarvolla päätyy väliraportissa tänne.

Sporting Kristina: Joukkue löytyy jälleen läheltä putoamisviivaa. Vahvistuuko joukkue vai mennäänkö tällä pelaajaryhmällä loppuun asti ja toivotaan sen riittävän? Viime kaudella keskikesän tilanne oli vieläkin lohduttomampi ja silloin lähtivät ostoksille. Neljällä ulkomaalaisvahvistuksella sarjapaikka saatiinkin tuolloin pelastettua, mutta miten käy tänä vuonna ja onko hankintoja tulossa..? Aika näyttää.

Esse IK: Joukkue on kerännyt pisteitä nousevalla trendillä vaikean alkukauden jälkeen. Erittäin tiukka puolustus sekä äärettömän kova kotijoukkue ja niillä eväillä luulisi nousevan kuiville.

KPS: Oli nousutaistelussa ensimmäiset kaksi kierrosta, mutta sittemmin on menty umpisolmuun ja takalukkoon. Pelaajamateriaalillaan pitäisi säilyä, mutta kaikki on mahdollista. Joukkue vaikutti hieman hengettömältä ja ilmapiiriä pilasi muutama äänekäs pelimanni. Jos valmennus saa nämä asiat paremmalle tolalle, niin joukkueella on edellytykset härnätä myös isompiaan.

PeFF: Kookas ja fyysinen joukkue on sitoutunut taistelemaan ja sarjasijoitus saattaa hämätä. Joukkue ei todellakaan myy nahkaansa helpolla, mutta kalliita oppirahoja on alkukaudesta makseltu.

Sisu-Pallo: Viime kauden menestyjä hakee vielä formiaan ja useat pelaajamenetykset ovat osoittautuneet odotetun vaikeiksi paikattaviksi. Monien mahdollisuuksien loppukausi.

Kas siinä olisi asiantuntijamme väliaika-arviot. Pysykää mukana, niin tiedätte, miten kaikessa tulee käymään. FC Jukola lähtee siinä sivussa jokaiseen otteluun voitto mielessään; kuten aina ennenkin. HuiPo!

Viimeksi muutettu 06 heinä 2017
free joomla templatesjoomla templates
Virkiä - FC Jukola

 Ke 23.8. klo 19:00
Keskuskenttä

 Kolmonen
FC Jukola - Esse IK
2-3
 Ottelupöytäkirja
Virkiä - FC Jukola

La 18.3. klo 12.00
Patruuna-Areena

Harjoitusottelu
2017  FC Jukola